EU ei tee virheitä, se vain palvelee väärää isäntää.

Haluaisin joskus uskoa, että EU:n käytännön teot silloin, kun kyseessä ovat suuret taloudelliset intressit, olisivat vain vahingossa ja tietämättömyydestä johtuen nk. kestävä kehityksen vastaisia. Että syy ei löytyisi systeemiin sisäänrakennetusta korruptiosta. Koneiston korruptio kun on vaikeampi poistaa kun tietämättömyys.

Jokaisen yksittäisen kysymyksen kohdalla on tietenkin olemassa valtavasti enemmän tekstiä, joka antaa ymmärtää, että on toimittu vain se hyvä ja kaunis tavoite silmissä, sivuille vilkuilematta ja painostukselle immuuneina.

Silti ainoat loogiset selitykset tuntuvat löytyvän raporteista, joissa otetaan annettuna se, mistä EU vaikenee ellei sitä aktiivisesti kiellä: rahan valta.

Ei vain voi olla niin, että korkeasti koulutetut ihmiset ottavat käyttöön päästökaupan tapaisen järjestelmän kuvitellen, että tämä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Että jakamalla saastuttaville yrityksille ilmaiseksi päästölupia käytännöllisesti katsoen sen verran kuin ne haluavat ja mahdollistaen systeemin hyväksikäytön kymmenillä eri tavoilla saadaan ”markkinat” hoitamaan asia.

Kuten riippumattomat asiantuntijat alusta asti ennustivat, tuli systeemistä veronmaksajille kallis pikavoittolähde saastuttaville yrityksille.

Rumaa jälkeä saavat aikaan myös EU:n toimet köyhissä maissa, jotka eivät kykene suojautumaan vahvoilla demokraattisilla instituutoilla ja joilla ei neuvotteluissa ole mitään, millä kiristää vastapuolta – toisin kuin EU:lla.

Nk. ”vapaan kaupan” aikakaudella (1990-), kun valtion aktiivista roolia on purettu, on esimerkiksi Afrikan kahvinvienti pudonnut 22prosenttia. Ennen kahvinviljelyä rahoitettiin julkisin varoin, nyt viljelijät ovat yksityisten pankkien varassa, eivätkä nämä myönnä lainaa kehitysmaiden pienviljelijöille.

Myös Afrikan maiden pyristelyt päästä jalostamaan raaka-aineitaan vientiä varten on tukahdutettu alkuunsa. Afrikan 25 kahvintuottajamaata tienaavat 1.8 mrd euroa viemällä raakoja kahvipapuja, mutta pelkästään Saksa tienaa noin 2.2 mrd euroa kahvin viennistä, vaikka ei tuota papuakaan. Saksa vie Afrikasta tuomiaan raakapapujakin voitolla, lähinnä Yhdysvaltoihin. Vuonna 2012 Saksa maksoi afrikkalaisesta raakapapukilosta 3.41 dollaria (kaikki raaka-ainekauppa käydään dollareissa) ja sai siitä 5.92 dollaria. Paahdetun kahvin kilohinta oli 8.83 dollaria.

Osittain pelkkien raakapapujen vientiin keskittyminen on Afrikan osalta seurausta paahdetun kahvin tullimaksuista, osittain kyse on SAP-politiikan seurauksista. Afrikkalainen infrastruktuuri on retuperällä, kun julkisen sektorin mahdollisuudet toimia on tuhottu. Sähköä ja vettä ei ole saatavilla jalostamista varten, eikä toimivia liikenneyhteyksiä jalostetun, helpommin pilaantuvan kahvin nopeaa kuljetusta varten.

EU:n ja Afrikan sekä Karibian ja Tyynenmeren alueen maiden välinen vapaakauppasopimus EPA avaa kohdemaiden lähes kaikki markkinat eurooppalaiselle viennille. Haitallisimpia olisivat tietenkin eurooppalaiset maataloustuotteet, jotka miljardituettuina saadaan etenkin afrikkalaisille markkinoille niin, että ne voivat tyystin kilpailla ulos paikallisen tuotannon.

Vallitsevan ideologian mukaan tämä potentiaalinen halpojen tuotteiden tuonti stimuloi afrikkalaista teollisuutta toimimaan tehokkaammin.

Oikeistolaisen mepin Michael Gahlerin lausunto toimikoon esimerkkinä siitä, miten todellisuudesta vieraantuneelle pohjalle politiikka (tai sen fasadi) perustuu.

”Me eurooppalaiset olemme saaneet kokea, miten paljon vaurautta tavaroiden vapaa liikkuminen synnyttää. Haluamme nyt auttaa Afrikkaa kokemaan saman”, hän sanoi EPA:sta.

Tämä ajattelu kuvastaa sitä, miten taloustieteilijä Ha-Joon Changin sanoin EU, kuten muutkin rikkaat, aiemmin teollistuneet maat “potkaisivat tikapuut kumoon kiivettyään itse ensin huipulle”.

Hän viittaa siihen, että kaikki vaurastuneet ja toimivan yhteiskunnan rakentamisessa onnistuneet valtiot ovat käyttäneet juuri niitä keinoja, joita nyt tekopyhästi vaaditaan kehitysmaita olemaan käyttämättä. Kauppaansa yksikään ei ole vapauttanut ennen kuin oma teollisuus on saatu kilpailukykyiseksi.

Lissabonin sopimuksessa luvataan pyhästi toimia määrätietoisesti sen puolesta, että köyhyys poistuu. Se kuulostaa kauniilta, kunnes ymmärtää, miten virallisen dogman mukaan kuvitellaan, että tuo köyhyys poistuu. Sen dogman aatteellinen pohja on neoliberaalinen kuvitelma, että kunhan vain rikkaiden annetaan kaikkialla rikastua mahdollisimman paljon, tulee heidän rikkauksistaan lopulta tihkumaan jotain kaikkein köyhimmillekin.

Kuten maailma on kautta historian osoittanut ja osoittaa erityisen väkevästi juuri nyt, näin ei tapahdu. Ainoa tapa saada köyhät ylös köyhyydestä on luoda voimakkaita demokraattisia insituutioita, jotka kykenevät rakentamaan valtiosta tehokkaasti verottavan ja varallisuutta uudelleenjakavan ja joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden koulunkäyntiin ja terveyden ylläpitoon ja säälliseen asumiseen.

Tällainen politiikka loistaa EU:ssa poissaolollaan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s