EU:n likainen päästökauppa

Kasvihuonekaasujen päästökauppa on vain yksi, mutta merkistyksensä takia melko räikeä esimerkki EU:n systeemisestä korruptiosta ja voimattomuudesta taloudellisten intressiryhmien edessä.

Vuonna 2005 käynnistetty päästökauppa (ETS, Emission Trading System) on alusta asti ollut sekä voimakkaan kritiikin kohteena, että sen arvoinen.

Päästoluvat jaettiin alussa ilmaiseksi ja yhä yli puolet annetaan yrityksille ilmaiseksi, loput huutokaupataan helmikuussa. Ne teollisuudenalat, jotka ovat uhanneet pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja siirtää tuotannon muualle jos joutuvat luvista maksamaan, saavat ne kokonaan ilmaiseksi.

Näin yritykset pääsevät tekemään pikavoittoja myymällä lupia spekulatiivisilla markkinoilla. Lupia kuitenkin jaettiin runsaasti enemmän kuin todellisia päästöjä oli, joten kun alkuspekulaatiohuuman jälkeen markkinat tähän havahtuivat, romahti päästölupien hinta käytännössä nollaan, kuten niiden merkitys päästövähennyksien insentiivinäkin.

Cap & trade sisältää idean, että päästölupien kokonaismäärää koko ajan alentamalla, saadaan yritysten päästötkin vähenemään, koska lupien hinta nousee kun niistä alkaa olla pulaa ja tämä saa yritykset investoimaan vähemmän saastuttavaan teknologiaan. Ensimmäisen kolmivuotiskauden saldo jäi päästöjen suhteen plussalle: EU:n päästöt kasvoivat 1.9%. Suomi oli ylivoimainen ykkönen 28.5% päästölisäyksellään. ETS:n vaihe kaksi ajoittui talouskriisiin (2008-2012) ja tällöin tapahtuneet päästövähennykset johtuivat yhä jatkuvasta reaalitalouden lamasta.

Kirjoittamishetkellä yhden hiilidioksiditonnin päästölupa maksaa jälkimarkkinoilla 4.76 euroa, eli murto-osan siitä, millä voisi olla vaikutusta yritysten teknologisiin investointeihin.

Päästökaupan osajärjestelmä CDM (Clean Development Machanism) antaa eurooppalaiselle yritykselle mahdollisuuden vähentää kasvihuonekaasupäästöjä muualla maailmassa ja näin tienata päästölupia, joilla voi itse päästää vastaavan määrän fossiilista hiiltä ilmakehään tai tehdä voittoa myymällä lupa eteenpäin.

Järjestelmän puitteissa on otettu ilo irti myös sellaisista projekteista, jotka olisivat tapahtuneet muutenkin, jolloin yritys saa bonuslupia ilman mitään järjestelmästä johtuvaa päästövähennystä.

Toinen esimerkki ennustettavissa olevista tavoista huijata CDM-järjestelmän puitteissa, oli HFC-23-skandaali. Länsimaiset firmat putsasivat tätä 11 700 kertaa hiilidioksidia tujumpaa kasvihuonkaasua  jäähdytysainetehtaiden päästöistä ja saivat siis per putsattu HFC-23-tonni päästöluvan 11 700 hiilidioksiditonnille. Ja tietenkin kaasua tuottaville firmoille maksettiin, jotta nämä tuottaisivat vielä enemmän kaasua länsimaisten firmojen putsattavaksi. Noin puolet CDM-järjestelmän kautta hankituista päästöluvista hankittiin näin. EU lopetti tyypillisen vikkelään tapaansa näin hankittujen lupien hyväksymisen vuonna 2013, kuusi vuotta toiminnan paljastumisen jälkeen. Markkinoilla yhä olevista 1600 miljoonan CO2-tonnin CDM-lupalapuista arvioidaan 80 prosentin olevan HFC-23-”vähennyksistä” lähtöisin.

Kun ETS:n kolmas vaihe alkoi 2013, oli päästölupia jäänyt säästöön 970 miljoonan hiilidioksiditonnin edestä. Niiden ansiosta mitään päästövähennyksiä ei järjestelmän puitteissa edes tarvitsisi tehdä vuoteen 2017 mennessä. Komissiossa oli keskustelua ylimääräisten lupien poistamisesta markkinoilta, mutta se yritys lobattiin kumoon energiateollisuuden toimesta.

Corporate Europen laskelmien mukaan energiayhtiöt saivat päästökauppajärjestelmän ansiosta windfall-voittoja ETS:n ykkösvaiheessa 19 mrd euroa ja kakkosvaiheesta jo 71 mrd euroa. Nämä rahat on lähinnä jaettu ulos yhtiöistä korkeampina osinkoina omistajille.

Kolmosvaiheessa teollisuus sai lobbauksen tuloksena ilmaiseksi 75% päästöluvistaan ja tästä arvioidaan koituvan heille vuosittain noin 7 mrd euron windfall-voitot. Vuosien 2008-2014 välillä EU on menettänyt ainakin 137 miljardia euroa jakaessaan lupia ilmaiseksi huutokauppaamisen sijaan.

Tällä ajanjaksolla ETS-järjestelmän 15 suurimman päästöjä tuottavan sektorin yhteiset ylimääräiset voitot ETS-järjestelmästä olivat 26 miljardia euroa. Suomen yhteensä 17 yritykselle tässä kategoriassa se tarkoitti 121 miljoonaa euroa suoraan päästökaupasta ja lisäksi 360 miljoonaa euroa siitä, että näennäiset kirjanpidolliset lisäkustannukset siirrettiin kuluttajahintoihin nk. ”cost-pass-through”-voittoina.

Vuonna 2008 komissio ilmoitti, että ilmaisia päästölupia jaettaisiin vuoteen 2020. Nyt näyttää ilmeiseltä, että käytäntö tulee jatkumaan ainakin vuoteen 2030. Komission oman laskelman mukaan yritykset tulevat tekemään 2012-2030 windfall-voittoja 160 mrd euroa yhä ilmaseksi jaettavien päästölupien ansiosta.

Ainoa toimiva tapa saada kasvihuonekaasupäästöt vähenemään on tehdä niiden tuottamisesta kalliimpaa kuin vähäpäästöisten teknologioiden kehittämisestä tai siirtymisestä kokonaan uusiin tuotantotapoihin.

Kun lisäksi tuotteisiin ja palveluihin lisätään nyt hinnoittelematta jäävä ympäristötuhon arvoa heijastava osuus kuluttajan maksettavaksi, hoitavat markkinat loput.

Tämä kaikki on toteutettavissa veroilla ja tarvittaessa tuontimaksuilla niiden tuotteiden kohdalla, joihin tuottajamaa ei ole ympäristömaksuja ympännyt. Tästä on lisähyötynä se, että tuotot ympäristötuhomaksuista kilisevät valtioiden kassaan, jolloin niillä voidaan tuottaa inhimilliselle elämälle tarpeellisia julkisia palveluja.

Se, että näin ei toimita EU:ssa (eikä muuallakaan), kertoo kenen intressien mukaan politiikkaa tehdään.

 

Viitteet:

Bäckstrand, K. and Elgström O. (2013) The EU’s role in climate change negotiations: from leader to “leadiator”. Journal of European Public Policy Vol.20:10, sivut 1369-1386.

de Bruyn, S., Schep, E. and Cherif, S. (2016) Calculation of additional profits of sectors and firms from the EU ETS. Delft, CE Delft

COMMISSION STAFF WORKING DOCUMENT IMPACT ASSESSMENT Accompanying the document Proposal for a Directive of the European Parliament and of the Council amending Directive 2003/87/EC to enhance cost-effective emission reductions and low carbon investments.

http://ec.europa.eu/clima/policies/ets/revision/docs/impact_assessment_en.pdf

Laing, T., Sato, M., Grubb, M. and Comberti, C. (2013) Assessing the effectiveness of the EU Emissions Trading System. Centre for Climate Change Economics and Policy, Working Paper No. 126

Schapiro, M. (2010) ‘Perverse’ Carbon Payments Send Flood of Money to China. Yale Environment 360.

http://e360.yale.edu/feature/perverse_co2_payments_send_flood_of_money_to_china/2350

Scott, J. (2011) The Multi-Level governance of climate change. In Climate Change and the Law (ed. Hollo, E., Kulovesi, K. & Mehling M.)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s