EU:n sydän on puhdasta kultaa.

EU on pohjimmiltaan taloudellinen rakennelma; sen esi-isän, Ranskan aloitteesta, mutta Yhdysvaltain masinoimana muodostetun Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisön tarkoitus oli varmistaa, että Eurooppa näiltä osin pysyisi vakaana ja sen teollisuus kehittyisi ja kysyntä kasvaisi.

Yhdysvallat halusi myös Saksan markasta itselleen “tukivaluutan” puskuroimaan mahdollisia talouskriisejä ja suojeli toisen maailmansodan jälkeen siksi Saksaa etenkin Ranskan kostonhimoisilta suunitelmilta tuhota saksalainen talous ja teollisuus kokonaan.

Nykyinen kriisi paljastaa, että omena ei ole pudonnut kauas puusta – EU on yhä ennen kaikkea taloudellisten intressien pohjalta ponnistava yhteisö.

EU on siten sisäisesti kovin jännitteinen rakennelma: yhtäältä sen pitää legitimoida valtansa ja olemassaolonsa demokratian keinoin, toisaalta valvoa intressejä, jotka eivät ole kansanvallan kautta katsottuna sen kummemmin oikeutettuja kuin vaikutuksiltaan myönteisiäkään suurelle enemmistölle.

Mutta kunnianhimon ja ahneuden voimaa ei voi liioitella – ne ovat kautta ihmiskunnan historian olleet suurin antropogeeninen syy kärsimykselle ja tuholle planeetalla. Ahneudesta kumpuavan kärsimyksen toteutuminen taas on aina riippuvaista plutokratian ja demokratian suhteellisista painokertoimista yhteiskunnassa.

Vain pieni vähemmistö ihmisistä kannattaa hallintajärjestelmää, joka perustuu “yksi euro yksi ääni” -periaatteeseen, joten plutokratia on puettu asiantuntijuusjohtajuuden, eli teknokratian kaapuun.

Teknokratia demokratian vaihtoehtona pohjaa paternalistiseen ajatteluun kansasta, joka on liian tyhmä päättääkseen todella tärkeistä asioista, koska ei voi niitä edes ymmärtää.

Ja koska kansa ei voi vaikeita asioita ymmärtää, on niillä aivan turha sen kollektiivista pientä päätä rasittaa. Päätökset voi siis valmistella suljettujen ovien takana sellaisessa kokoonpanossa, joka asioiden jouhevaa ja asiantuntevaa käsittelyä edistää. Tämä avoimuuden puute mahdollistaa tuon metaforisen pöydän ympärillä istujille vapautuneen omien etujen tavoittelun. EU-slangilla stakeholdereiksi kutsutut voivat siten julkista pahennusta herättämättä vetää kotiinpäin.

Se, miten tehokasta plutokraattinen vaikutus EU:ssa on, selviää kuten aina “seuraamalla rahaa”, eli katsomalla miten pyöröovi viuhuu EU:n instituutioiden johtovakanssien ja etenkin rahoitusalan suurimpien yritysten välillä.

Täysin absurdeilta vaikuttavat poliittiset ratkaisut, kuten tuhansien miljardien eurojen antaminen pankeille varallisuusarvokuplien puhaltamiseen keskellä kriisiä kun reaalitalous on lamassa yksityissektorin ylivelkaantuneisuudesta johtuvan kysynnän laskun takia, saavat loogisen selityksen vasta kun otamme huomioon kenen etuja päätöksillä ajetaan.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s