Om den asiatiska föregångaren till TTIP (Ny Tid, september 2012)

Det bubblar kring Stilla Havets kust. USA, Kanada, Mexiko, Vietnam, Malaysia, Brunei, Singapore, Australien, Nya-Zeeland, Chile och Peru ska komma överens om nya rättigheter för sina storföretag. TPP stavas dealen och står för Trans-Pacific Partnership. Officiellt är det ett frihandelsavtal, men det är bara för att lugna massorna.

Storföretag samman med få utvalda “pålitliga” politiska beslutsfattare smider planer om hur makten i området ska omfördelas.

Och som alltid, när riktigt viktiga beslut ska fattas, hålls demokratiska institutioner och media i skymundan. I ett ganska roligt intermezzo fick senator Ron Wyden lov att rättsvägen skaffa sig tillgång till information om USAs förslag och initiativ i förhandlingarna. Wyden är då alltså ordförande för den kommitté som officiellt ansvarar för TPP.

Då folk smått undrade hur det här går ihop med transparensen man så högtidligt bundit sig till, blev svaret i klartext att om människor fick veta vad som stod i fördraget, skulle TPP aldrig godkännas. Man hänvisade till hur de senaste förhandlingarna år 2001 kördes i sank då det blev klart vad regelverket skulle betyda för vanliga människor.

Så den här gången ser man till att hålla allt hemligt. För att vara helt på den säkra sidan, är innehållet i fördraget hemligt i fyra år efter ratifiering. Rent ekonomiskt mätt är TPP redan nu 40 procent större än EU, så det är inte småpotatis.

Kollar på skoj vad arkiven på Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Svenska Dagbladet och Dagens Nyheter har att säga om denna omvälvning. HS nämner TPP i en bisats, DN ger sex träffar, SvD fem. Hbl ber mig kontrollera att jag stavat rätt.

Trots sekretessen har något läckt ut. Och om ni trodde, att ACTA var illa, så vänta bara. Njut av det fria nätet så länge det ännu finns.

Läkemedelsindustrin vill förstås ha ökade monopolrättigheter, som redan nu kostar amerikanska patienter 270 miljoner dollar mera per år än om samma medicin skulle tillverkas på en fri marknad.

Men allt det här bleknar i jämförelse med de paragrafer som kommer att ge företagen obehindrad rätt att sätta sig bekvämt ovanför lagen då de opererar utomlands.

Redan under frihandelsavtalet NAFTA har utländska firmor större rättigheter än inhemska, och  amerikanska företag har för tillfället innestående skadeståndskrav på 13 miljader dollar för att de känt sina friheter kringskurna av nationell lagstiftning.

TPP kommer ytterligare att minska ländernas möjligheter att med lagar skydda miljö och medborgare.

I fall nationell lagstiftning skyddar miljön eller medborgarnas hälsa i så stor utsträckning, att de utländska företagens vinstmaximerande verksamhet störs, kan företaget under TPP stämma regeringen på skadestånd inför en s.k investor-state tribunal, en domstol bestående av företagsjurister i det land där företaget härstammar.

Rättsprocesserna ska naturligtvis vara hemliga och domstolarna har rätt att döma länder till skadestånd utan övre gräns.

Storföretagen har alltid blivit särbehandlade, alltid kommit undan med kriminella dåd. Men nu blir planeten deras ostron på ett helt annat sätt – färdig att slukas utan att någon kommer och viftar med notan.

Den nya världsordningen som Niinistö och Stubb så väntar på kommer ett stort kliv närmare.

Just nu gäller TPP i länder kring Stilla Havet. Men lugn, bara lugn – TPP är öppet! Vem som helst får komma med.

Kanske lilla EU som statsförbund också får bli del av den nya maktfördelningen i en icke fjärran framtid – och då får TPP stå för Trans-Planetary Partnership.

EU:n sydän on puhdasta kultaa.

EU on pohjimmiltaan taloudellinen rakennelma; sen esi-isän, Ranskan aloitteesta, mutta Yhdysvaltain masinoimana muodostetun Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisön tarkoitus oli varmistaa, että Eurooppa näiltä osin pysyisi vakaana ja sen teollisuus kehittyisi ja kysyntä kasvaisi.

Yhdysvallat halusi myös Saksan markasta itselleen “tukivaluutan” puskuroimaan mahdollisia talouskriisejä ja suojeli toisen maailmansodan jälkeen siksi Saksaa etenkin Ranskan kostonhimoisilta suunitelmilta tuhota saksalainen talous ja teollisuus kokonaan.

Nykyinen kriisi paljastaa, että omena ei ole pudonnut kauas puusta – EU on yhä ennen kaikkea taloudellisten intressien pohjalta ponnistava yhteisö.

EU on siten sisäisesti kovin jännitteinen rakennelma: yhtäältä sen pitää legitimoida valtansa ja olemassaolonsa demokratian keinoin, toisaalta valvoa intressejä, jotka eivät ole kansanvallan kautta katsottuna sen kummemmin oikeutettuja kuin vaikutuksiltaan myönteisiäkään suurelle enemmistölle.

Mutta kunnianhimon ja ahneuden voimaa ei voi liioitella – ne ovat kautta ihmiskunnan historian olleet suurin antropogeeninen syy kärsimykselle ja tuholle planeetalla. Ahneudesta kumpuavan kärsimyksen toteutuminen taas on aina riippuvaista plutokratian ja demokratian suhteellisista painokertoimista yhteiskunnassa.

Vain pieni vähemmistö ihmisistä kannattaa hallintajärjestelmää, joka perustuu “yksi euro yksi ääni” -periaatteeseen, joten plutokratia on puettu asiantuntijuusjohtajuuden, eli teknokratian kaapuun.

Teknokratia demokratian vaihtoehtona pohjaa paternalistiseen ajatteluun kansasta, joka on liian tyhmä päättääkseen todella tärkeistä asioista, koska ei voi niitä edes ymmärtää.

Ja koska kansa ei voi vaikeita asioita ymmärtää, on niillä aivan turha sen kollektiivista pientä päätä rasittaa. Päätökset voi siis valmistella suljettujen ovien takana sellaisessa kokoonpanossa, joka asioiden jouhevaa ja asiantuntevaa käsittelyä edistää. Tämä avoimuuden puute mahdollistaa tuon metaforisen pöydän ympärillä istujille vapautuneen omien etujen tavoittelun. EU-slangilla stakeholdereiksi kutsutut voivat siten julkista pahennusta herättämättä vetää kotiinpäin.

Se, miten tehokasta plutokraattinen vaikutus EU:ssa on, selviää kuten aina “seuraamalla rahaa”, eli katsomalla miten pyöröovi viuhuu EU:n instituutioiden johtovakanssien ja etenkin rahoitusalan suurimpien yritysten välillä.

Täysin absurdeilta vaikuttavat poliittiset ratkaisut, kuten tuhansien miljardien eurojen antaminen pankeille varallisuusarvokuplien puhaltamiseen keskellä kriisiä kun reaalitalous on lamassa yksityissektorin ylivelkaantuneisuudesta johtuvan kysynnän laskun takia, saavat loogisen selityksen vasta kun otamme huomioon kenen etuja päätöksillä ajetaan.

 

“If you don’t know where you are going, any road will take you there.” – Lewis Carroll

For a number of years I’ve tried to understand the mechanisms at work in the economy on macro level. First by reading mainstream economic media and by dabbling in some of the courses on offer at the University of Helsinki, later by looking into alternative theories and economic history.

My admittedly superficial dip into formal economics education left me confused. Not only do the things that are taught have very little to do with how things work in reality, but they seem to ignore money and finance as drivers of large scale processes. The behaviour of money itself is in my opinion described rather unrealistically in the literature I was exposed to during the courses.

When I complained about this to professor Kanniainen, he admitted that undergraduate teaching doesn’t really concern itself with economics relevant to the real world but “that will change on post-graduate level”.

My background is in natural science and I could hardly believe my ears. In science, teaching begins with fundamental stuff and advances into deeper things as one grasps the basics. But not once do undergraduates get taught something that is false and will be corrected once you graduate.

This somewhat personal tone in my introduction is meant to explain why I will try to look at things during this course from a perspective of money and finance.  It may well be that I’ll fail miserably, but at least not as badly as those courses in undergraduate economics I sat through.

The ignorance (wilful or otherwise) about money seems to concern mainly mainstream economic academia and politics, since it was very clear to main actors on Wall Street where the CDO bubble was heading and that the “ones left standing when the music stops” would be in for it – “but we’re still dancing”, as Citibank CEO Chuck Prince famously said in an interview in the Financial Times in June 2007.

The vigorous lobbying campaign for bailout money that started immediately, with a well prepared story of a looming Harmageddon if the banks were not saved, shows that the insiders knew quite well what was coming and how to orchestrate their response. As a result, those ultimately left standing when the music stopped, were taxpayers, homeowners and the real economy.

Unless the politicians making bank bailout and austerity decisions are corrupt to the bone, the only explanations I can think of for their actions are

  1. a) they wish to destroy the economy or
  2. b) they just don’t have a clue of how money works (but very likely think they do).

Cynical though I am, I do believe at least most of the miserable economic policy stems from alternative b) and the reason decisionmakers believe they know what they are doing is that they either have taken only undergraduate economics or listen to advisers who have.

The story was repeated almost verbatim in the EU once the crisis surfaced here, too, and was believed and acted upon in exactly the way the financial sector wanted. That it worked even here is quite remarkable, as we already saw what had happened after a 4 trillion dollar bailout in the US: the real economy stood still as the private sector remained in debt over their heads; mortgages for ten million homes were still about to be foreclosed; the banks did not start lending to struggling companies with a need for investment in R&D. Instead, the trillions went into inflating the following asset price bubble and, of course, into record bonuses for the managers in 2009-2010.

There simply is no logic behind paying the banks and leaving private sector debt as it stood, unless one looks at who had the final say in what should be done. And that their story was believed has a lot  to do with neoclassical economics having monopolized education and the political discourse.

Suomen Pankin raha- ja pankkiteorian asiantuntijan blogi rahakolumnistani

Alla Suomen Pankin raha- ja pankkiteorian asiantuntijan, Karlo Kaukon blogikirjoitus rahakolumniini liittyen (postaus “Raha” 6. syyskuuta 2016)

Sen yhteyteen laitoin omat kommenttini ja Karlo Kaukon vastaukset. Blogiin tuli runsaasti muitakin kommentteja, mutta ne löytyvät parhaiten alkuperäisestä blogista, joten en peistaa niitä tänne.

Karlo Kaukon blogikirjoitus

Yleisö loi pankkien rahanluontikyvyn

8.12.2015 10:16  Blogi  Karlo Kauko

Tiedetoimittaja Susanne Björkholm käy läpi rahan luontia kansantaloudessa ja esittää (HS 30.11.2015), että vain kiihtyvällä velkaantumisella varmistetaan talouskasvu ja voidaan ylläpitää rahajärjestelmän toimintaa. On paikallaan tarkentaa, miten raha syntyy ja mitä velkasuhteita tämä prosessi tuo mukanaan. Onko meidän pakko olla yhä vain velkaantuneempia?

Kuten kaikki asiat yhteiskunnassa, rahajärjestelmämme on historiallisen kehityksen tulosta. Yksi nykysysteemin erikoisuuksista on, että valtaosa rahasta on pankkitalletuksia, siis yksityisten yritysten velkoja, ja käteisen rahan merkitys on pienentynyt. Tähän tilanteeseen on päädytty vähitellen.

Nykyjärjestelmässä rahaa muodostuu etenkin silloin, kun pankki myöntää lainaa. Kun pankki myöntää asiakkaalleen lainan, tapahtuu kaksi asiaa kirjanpidossa. Pankki merkitsee varoihinsa saamisen asiakkaaltaan. Samalla pankki kirjaa asiakkaan tilille lainasumman verran lisää saldoa, joka on pankin velkaa. Sekä pankin velat että saamiset kasvavat, mutta kummankaan osapuolen nettovarallisuus ei ainakaan olennaisesti muutu. Asiakkaan tilille kirjattu summa mielletään yleensä rahaksi, eikä asiakas ehkä edes ajattele olevansa pankin velkoja. Talletukseksi kutsuttua pankin velkaa asiakkaalleen ei ole olemassa missään muualla kuin pankin tilijärjestelmässä. Sillä ei ole muuta olomuotoa kuin kyseinen velkasuhde, eikä sille ole mitään ”reaalista” vastinetta.

Pankkitilin saldoa voi käyttää maksuvälineenä. Pankki siis pystyy kirjanpitovienneillään luomaan jotain, joka on asiakkaan kannalta rahaa. Pankin näkökulmasta raha on kuitenkin velkaa, ei varallisuutta.

Pankki siis pystyy luomaan rahaa, tosin vain yhteistyössä asiakkaansa kanssa. Kenen päätöksellä pankeille on myönnetty oikeus luoda rahaa? Milloin ja millä valtuuksilla tällainen päätös on tehty? Onko tästä jokin laki, asetus tai direktiivi? Miksi tämä oikeus on pankeilla, eikä vaikkapa kunnilla?

Asiasta ei ole päätetty minään yksittäisenä päivänä missään lainsäädäntöelimessä. Käytäntö pankkitalletusten kelpoisuudesta maksuvälineinä on muodostunut vähitellen ja hajautuneesti. Jos päätöksentekijä olisi olemassa, se olisi epämääräisesti sanottuna ”yleisö”. Yleisö on vähitellen alkanut pitää talletuksia ainakin vakavaraisissa ja maksuvalmiissa pankeissa käteisen veroisina. Sekit, pankkisiirtojärjestelmät ja pankkikortit ovat vauhdittaneet kehitystä, jossa saamaoikeus rahaan, siis talletukset, on vähitellen muuttunut rahaksi.  Talletusrahaa ei voi muodostua missään transaktiossa, jossa yksikään pankki ei ole osallisena. Nykyisessä oikeusjärjestelmässä kenellekään ei voida noin vain tekaista lisää velkoja, eikä pankkien talletusvelka asiakkaalle ole poikkeus. Pankeille on siis tullut keskeinen rooli rahan synnyssä.

Tilirahan luontiin tarvitaan instituutio, joka tarjoaa yleisölle tilejä. Yleensä sellaista laitosta kutsutaan pankiksi. Kunta ei tarjoa yleisölle käyttely- tai talletustilejä, joten kunta ei voi luoda tilirahaa. Sillä ei ole tilijärjestelmää, johon yleisön saamisia voisi kirjata, eikä sillä voi oikeusvaltiossa olla oikeutta kirjata jonkun muun tilijärjestelmään mielivaltaisesti lisää velkoja. Kunta voisi tietysti omistaa pankin osakkeita, ehkä jopa jonkin pankin kokonaan.  Valtiovallan omistama liikepankki ei ole maailmalla edes mikään harvinaisuus. Suomessakin oli valtion omistama liikepankki vielä 1990-luvulla. Suurenkaan valtio-omisteisen pankin olemassaolo ei olennaisesti muuta rahajärjestelmän luonnetta, ei liioin koko pankkijärjestelmän kansallistaminen.  Eikä pankin omistaminen tuo valtiolle mahdollisuuksia lisätä menojaan rajattomasti. Norjassa alkoi 1980-luvun lopussa pankkikriisi, jonka yhteydessä merkittävä osa pankeista kansallistettiin. Norjan taloushistoriassa ei kuitenkaan väitetä, että tämä olisi poistanut valtiolta budjettirajoitteet.

Velkaannummeko loputtomasti pankeille?

Rahaa muodostuu siis lähinnä pankkien myöntäessä lainoja. Lainoille joudutaan yleensä maksamaan korkoa, jopa nykyisten ultramatalien korkojen aikakautena. Lyhennyspäivänä asiakkaan on järjestettävä pankkitililleen riittävästi saldoa. Tätä saldoa asiakas voi saada maksuina muilta, tai tietysti myös ottamalla uutta lainaa hoitaakseen vanhan lainan korot ja kuoletukset.  Maksupäivänä asiakkaan tililtä pyyhitään lyhennyksen lisäksi koron verran saldoa. Jokaisen normaalin lainan takaisinmaksu siis tuhoaa enemmän rahaa kuin sen myöntäminen synnytti. Seuraako tästä, että uusia pankkilainoja on otettava aina vain enemmän, koska muuten rahan määrä romahtaa nollaan? Olisiko monilla velkaa pankeille mutta kenelläkään ei enää tilillä saldoa, koska kaikki on mennyt koronmaksuihin?

Oletetaan aluksi aivan ajatusleikkinä, että suunnilleen näin olisi.  Tässä mielikuvitusmaailmassa on vain pankkien ja asiakkaiden väliset velat ja saamiset. Lainojen korko on vaikkapa kolme prosenttia, mutta talletuksille ei makseta korkoa.  Maailman ensimmäisenä päivänä yleisö ottaa pankista miljardin edestä lainoja kolmen prosentin kiinteällä korolla. Yleisön tileille kirjataan miljardi, velkoihin miljardi.  Tämän jälkeen yleisö pitää pankkitiliensä saldot täysin vakioina. Yksittäinen laina oletetaan nyt lyhennettäväksi siten, että joku ottaa uuden lainan ja ostaa jotain vanhalta velalliselta. Mitä yleisön pankkiveloille tapahtuisi?

Tällaisessa kuvitteellisessa maailmassa pankkien saatavat muilta kasvaisivat jatkuvasti kolmen prosentin vuosivauhtia, vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Pankkien velat yleisölle, siis talletukset, pysyisivät olettamuksen mukaan vakaina. Pankkisektorin omat varat, siis varojen ja velkojen erotus, paisuisi eksponentiaalisesti.  Lopulta pankkien velat olisivat saataviin verrattuna suunnilleen nolla. Yleisö olisi sen sijaan täysin kestämättömässä tilanteessa. Yksinkertainen, mekaaninen laskelma kertoo, että 155 vuodessa ja muutamassa kuukaudessa lainojen määrä olisi satakertainen talletuksiin nähden. Suunnilleen noin paljon ikää liikepankkitoiminnalla alkaa Suomessa olla. Onko siis yleisöllä sata kertaa niin paljon velkoja pankeille kuin talletuksia? Tai onko tilanne kehittymässä siihen suuntaan?

Ei ole. Ongelma on päinvastainen. Rahoitusvalvojat, keskuspankit, lainsäätäjät ja akateemiset taloustieteilijät ovat huolestuneita siitä, että pankeilla on liikaa velkoja suhteessa niiden saamisiin.

Monilla pankeilla näyttää olevan tietoinen tavoite tukeutua velkarahoitukseen niin suuressa määrin kuin laki sallii ja johto uskaltaa. Harvat kenkätehtaat, lentoyhtiöt, ravintolat, öljynjalostamot tai teleoperaattorit rahoittavat toimintansa 96-prosenttisesti velalla ja vain 4-prosenttisesti osakepääomalla, mutta pankeille tällainen on aivan tavallista.  Taloustieteilijät ovat esittäneet pankkien innokkuudelle velkaantua useita teoreettisia selityksiä.

Yhdysvaltalainen Douglas Diamond on esittänyt teoreettisen mallin, jonka mukaan ylivelkaantuneisuus antaa pankille optimaaliset kannustimet tarkkailla velallisten maksukykyisyyttä säästäjien puolesta. Samainen Douglas Diamond ja intialainen Raghuram Rajan esittivät toisessa teoriassa, että velkaantumisen ansiosta pankki on suojassa velallisten vaatimuksilta: konkurssin partaalle itsensä velkaannuttaneella pankilla ei ole varaa myöntyä mihinkään vaatimuksiin, joten velalliset eivät edes yritä neuvotella esimerkiksi koronalennuksia vanhoihin lainasopimuksiin. Saksalaisprofessori Martin Hellwig on inhorealistisesti esittänyt, että valtiovallan epäviralliset takaukset pankkien veloille tekevät lainarahoituksesta ainakin suurille pankeille keinotekoisen helppoa ja halpaa, mikä kannustaa velkaantumiseen.

Oli todellinen syy sitten mikä tahansa, tämä taipumus velkaantua niin paljon kuin suinkin mahdollista on niin voimakas, että sitä on ollut pakko lainsäädännöllä ohjata kohti edellä kuvattua hypoteettista uhkakuvaa.  Esimerkiksi Suomessa on 1930-luvun pulakaudesta alkaen ollut säädöksiä, joilla julkinen valta on asettanut minimivaatimuksia pankkien vakavaraisuudelle.

Vakavaraisuus lasketaan vähentämällä pankin saamisista ja muusta omaisuudesta velat ja vertaamalla erotusta eli omia varoja esimerkiksi talletuksiin tai laskennallisiin riskeihin. Vakavaraisuusvaatimuksia on ollut vuosikymmenten kuluessa erilaisia. Nykyinen EU-maiden melko monimutkainen järjestelmä perustuu niin kutsuttuihin Basel II ja Basel III – uudistuksiin. Vakavaraisuusvaatimusten perusajatus on kuitenkin vuosikymmeniä vanha: pankilla on oltava saamisia selvästi enemmän kuin velkoja. Nettovarallisuuden on pysyttävä positiivisena jonkin aikaa, vaikka pankki alkaisi tehdä tappiota. Pankit eivät ole lobbanneet itselleen näitä vakavaraisuusvaatimuksia, vaan ne ovat yleensä vastustaneet niiden kiristyksiä.

Arvoituksen ratkaisu

Olemme nyt päätyneet ristiriitaan. Raha muodostuu pankkien myöntäessä lainaa, mutta jokainen lainasopimus loppujen lopuksi tuhoaa rahaa enemmän kuin luo, joten pankkien vakavaraisuuden voisi kuvitella jatkuvasti vahvistuvan. Kuitenkin todellisuudessa pankkien vakavaraisuuden heikkous on jatkuva ongelma. Miten ihmeessä tämä on mahdollista?

Ajatusleikistämme unohdettiin pieni mutta ratkaiseva yksityiskohta. Kaikki raha ei muodostu pankkien antolainauksessa, vaan pankeille tulee velkoja muillakin tavoilla.

Pankeilla on myös kuluja. Jokainen pankkitilinhaltija on voinut huomata, että koronmaksupäivänä tilille tulee lisää rahaa, mutta mitään velkoja ei tallettajalle tule. Eivätkä korot suinkaan ole pankkien ainoa kuluerä. Pankin henkilökunnan tileille tulee aina palkkapäivinä lisää saldoa. Pankki voi tilipäivänä yksinkertaisesti kirjata pankkivirkailijan tilille tarvittavan summan. Rahaa syntyy, mutta pankki ei saa mitään saatavia keneltäkään palkkaamalla lisää henkilökuntaa.

Viimeistään voitonjako estää uhkakuvan toteutumisen ja ajaa pankkijärjestelmän vakavaraisuuden heikoksi. Jos pankkitoiminnan kulut ovat selvästi tuottoja pienemmät, syntyy voittoa. Siihenhän liikepankit määrätietoisesti pyrkivätkin. Mitä voittovaroille tehdään? Yksi mahdollisuus olisi, ettei tehtäisi mitään, vaan annetaan pankin vakavaraisuuden vahvistua.

Mutta hyvin usein voitot tilitetään osinkoina. Ja koska pankkien heikko vakavaraisuus on jatkuva ongelma, osingonjako lienee useille pankeille ensisijainen tapa käyttää voitot, rahoitusvalvojien harmiksi. Osakas saa pankkitililleen pian yhtiökokouksen jälkeen lisää saldoa, joten pankkien velat kasvavat ja niiden omat varat supistuvat. Osinkoa maksamalla ei pankki saa lisää saatavia, mutta osakas saa rahaa tililleen. Osingonsaajien joukossa on varmasti myös erittäin varakkaita henkilöitä, mutta eivät kaikki osinkoja saavat suinkaan ole miljardöörejä. Eläkeläisetkin ovat välillisesti pankkien osingonsaajia, sillä työeläkeyhtiöt ovat sijoittaneet myös pankkien osakkeisiin. Pankki maksaa osinkoja eläkevakuuttajalle, joka tilittää rahat eteenpäin eläkeläisilleen. Kerskakulutukseen tuhlaava pohatta ja päivittäistavaraa harkitsevasti hankkiva vanhus ostavat kaikenlaista, joten rahaa lainanlyhennyksiin voi saada myös myymällä jotain heille.

Pankkisektori ei ole umpiperä, jonka nettosaaminen muilta talouden sektoreilta jatkuvasti vain kasvaa. Suunnilleen nykyisenkaltainen raha- ja pankkijärjestelmä ei siis väistämättä aja meitä yhä vain suurempiin velkamääriin. Rahoitusmarkkinoiden toiminnassa on varmasti parannettavaa ja pankkilainsäädäntöä voidaan aina kehittää, mutta nykyisessä järjestelmässä ei ole sisäänrakennettua ylivelkaantumispakkoa.

 

********Omat kommenttini ja Karlo Kaukon vastaukset*********

SB:

Hei Karlo,

Kiitos ensimmäisestä asiallisella tavalla kriittisestä kommentista kolumniini liittyen!

Kun tilaa on 2700 merkkiä välilyönteineen, on kovin haastavaa kirjoittaa aiheesta niin syvällisesti kuin haluaisi.

En suinkaan tarkoittanut, että lainoista perityt korot jäävät kokonaan rahakierron ulkopuolelle. Lainan pääoma katoaa taloudesta takaisin maksettaessa ja koroista se osa, joka ei mene esimerkiksi työntekijöiden palkkojen kautta kulutukseen, kulkeutuu omistajille.

Se, mikä tekee tilanteesta talouden kannalta ongelmallisen on, että korkotuloja saavat vain kaikkein rikkaimmat, kun taas kaikki muut (se kuuluisa 99%) ovat korkojen suhteen nettomaksajia.

Seuraus on, että rahavarat kertyvät rahan luonnin koroista suoraan tai epäsuoraan nettonauttiville yksilöille riippumatta siitä, mitä reaalitaloudessa tapahtuu.

Velkaa on otettava kiihtyvällä tahdilla, jotta korkojen nettomaksajilla on varaa kuluttaa, eli taloudella mahdollisuus kasvaa. Se, onko velan kasvun eksponentti minkä suuruinen, on eri asia ja se selviää vain post hoc, koska riippuu niin monista seikoista, että ennustaminen on tavallistakin turhempaa.

On selvää, että osa lainoista jää maksamatta, eivätkä pankit välttämättä saa vakuutena olleen omaisuuden myynnistä koko summaa itselleen, mutta suuressa kokonaisuudessa se ei heilauta pankkien voittoprosentteja, joiden tasolle muuten yltää vain lääketeollisuus.

Kirjoitat myös, että järjestelmä, jossa pankit luovat rahan ja perivät tälle korkoa on “vain syntynyt”, ikään kuin itsestään. On totta, että raha on valtaa ja hän, kenellä sitä on, voi sanella ehdot ellei satu elelemään toimivassa demokratiassa, siinä ainoassa yhteiskuntajärjestelmässä, joka voi plutokratiaa vastustaa – mikäli poliittista tahtoa siihen löytyy. Tällä hetkellä demokratian toiminnan kanssa on vähän kiikunkaakun – etenkin EU:ssa, missä komission virkamiesvalta on suuri ja läpinäkymätön. Ja siellä, missä puuttuu läpinäkyvyys ja demokraattinen vastuu, siellä asuu korruptio.

Kapitalismi on erinomainen systeemi, kunhan sen sisäänrakennetut ylilyönnit on poliittisesti ennalta ehkäisty. Nyt ei niin ole ollut enää lähes 40 vuoteen.

*********************

KK:

Päivää, ja kiitoksia kommenteista!

Tuo tiivistämispakko on kieltämättä usein paha ongelma, joka on minullekin tuttu.

Korkotulojen jakauma väestössä voi olla yllättävän vaikeasti selvitettävä asia. Varsinkin pankkitalletusten jakautuminen väestöryhmien kesken tunnetaan huonommin kuin voisi arvata. Määritelmällsesti täysin varattomalla ei korkotuottoja voi olla. Luulisin kuitenkin, että kaikkein äveriäimmät saavat pääomatuloina pikemminkin osinkoja tai myyntivoittoja kuin korkoja, mutta tämä on arvailua. Korkotuottojen suurimpia saajia lienevät ainakin ryhmänä pikkuvarakkaat, kypsään keski-ikään päässeet henkilöt, tyyliä “belgialainen hammaslääkäri”. Tosin nykyisen korkotason vallitessa tuskin kukaan uskoo korkotuloilla vaurastuvansa

Rahoitustoimialan kannattavuus on tosiaan usein hyvä.

Luulisin, että kaikkein tehokkaimmin plutokratiaa ovat vastustaneet täysin autoritääriset ja suorastaan hirmuvaltaiset systeemit, Idi Aminin Ugandasta ja Punaisten Khmerien Kamputseasta alkaen.

Läpinäkyvyys on varmaankin tehokkain lääke korruptiota vastaan.

Hyvää joulua!

*********************

SB:

Tarkoitin, että korkotulot kertyvät joko suoraan koron nimellä tai epäsuoraan (osinkoina jne) tuolle varakkaimmalle osalle maailman populaatiota.

Koska (käytännössä) kaikki raha on joko lainaa tai sen korkoa ja laina katoaa maksaessa, on korko se ainoa, joka lisäntyy – ja konsentroituu rikkaimmille.

Ehdottomasti kannatan läpinäkyvyyttä minäkin. Parhaiten kuitenkin väittäisin plutokratiaa vastustettaneen länsimaisen “kapitalismin kultakauden” aikana, eli toisen maailamnsodan ja 1970-luvun lopun välisenä aikana, jolloin demokratiaa arvostettiin ja rahoitusalan 30-luvun lamasta opiksi otetut sääntelyt olivat voimassa. Ne eivät suinkaan olleet idioottvarmoja ja osittain vuosivat kuin seula, mutta nyt ei edes seulaa ole jäljellä ja rahavarojen kiihtyvä kertyminen kaikkein rikkaimmille ei millään tavalla tee hyvää taloudelle. Heidän omaa talouttaan lukuun ottamatta, tietenkin.

Esimerkkeinä luettelemasi diktatuurit, kuten tulevatkin, olivat ja tulevat aina olemaan puhtaita plutokratioita, koska ilman toimivaa demokratiaa hän, joka pystyy maksamaan parhaiten armeijalle, on vallassa.

Rauhallista joulua sinullekin!

Vielä yksi vastine rahakolumniin

Setelillä on vain paperin arvo

Maal­lik­ko­na ih­met­te­len, mi­ten ”ra­ha” eroaa asiak­kaan ti­lil­lä ole­vis­ta yk­kö­sis­tä ja nol­lis­ta. On kaik­kien tie­dos­sa, et­tä konk­reet­ti­nen ra­ha, siis käy­tän­nös­sä se­te­lit, on pelk­kä il­luu­sio ja to­del­li­ses­sa maail­mas­sa se­te­leil­lä on vain pa­pe­rin ar­vo.

On kui­ten­kin so­vit­tu, et­tä ra­hal­la on vaih­to­ar­voa. Jos us­ko ra­han mer­ki­tyk­seen me­ne­tet­­täi­siin, edes ko­li­koil­la ei oli­si eri­tyi­sen suur­ta ar­voa.

Mi­ten sel­keäs­ti ar­vot­to­mat bit­ti­yk­kö­set ja nol­lat to­del­li­suu­des­sa eroa­vat pa­pe­rin ar­vos­ta? Mie­les­tä­ni ei­vät mi­ten­kään. Se, on­ko mie­li­pi­tee­ni fak­taa vai ­fik­tio­ta, tu­lee­kin pei­la­ta tie­don vas­taan­ot­ta­jan omaan mie­li­­ku­va­maail­maan.

Ku­ten Fi­nans­si­alan kes­kus­­lii­ton pää­eko­no­mis­ti Ve­li-Mat­ti Mat­ti­la to­te­si (HS Mie­li­pi­de 3.12.), Su­san­na Björk­hol­min (HS Tie­de 20.11.) ku­va edus­taa mar­gi­naa­lis­ta nä­ke­mys­tä. Se ei sil­ti tar­koi­ta si­tä, et­tä nä­ke­mys oli­si mi­ten­kään vää­rä. Oli­si­kin ol­lut syy­tä toi­voa, et­tä Mat­ti­la oli­si ku­mon­nut Björk­hol­min nä­ke­myk­sen konk­reet­ti­ses­ti.

Huo­mau­tus sii­tä, et­tä suu­rin osa ta­lous­tie­tei­li­jöis­tä ajat­te­lee eri ta­val­la, ei ole riit­tä­vä to­dis­te mis­tään. Myös enem­mis­tö voi – etu­jen­sa puo­lus­ta­ji­na – ol­la vää­räs­sä. Kup­la ha­vai­taan usein vas­ta sit­ten, kun se puh­keaa.

Erk­ki Ka­ner­va

Tur­ku

 

***************Kommentit***************

Bitteinä liikkuu rahoituslaitosten välillä 7-10 kertainen määrä rahaa verrattuna koko maailman tavarantuotannon arvoon, joten konkreettista pohjaa ei kaikelle bittirahalle enää ole. Seuraavassa finanssikriisissä siis voi humahtaa koko maailman tuotanto pankkiiriliikkeiden taskuihin tai olemBittirahan ja setelirahan arvo perustuu pelkästään ja kokonaan siihen luottamukseen, että raha säilyy, jos sitä ei mihinkään käytä (eli rahaa voi panna talteen) ja siihen, ettei kukaan rahan tarvitsija voi tehdä sitä itse – ainakaan helposti. Toki myös kultaa voidaan käyttää rahana, vaikka jokainen voi kaivaa sitä maasta itsekin, mutta tuossa asiassa luotetaan siihen, ettei yllättäen jotain löydy suurta määrää uutta kultaa, joka romahduttaisi aiemmin kaivetun ja pankkihoveissa jo olevan kullan arvon.

Luottamus bittirahan säilymiseen tietokoneiden muisteissa on aika jännä asia, koska tietokoneethan ovat ihmisten tekemiä ja keksimiä laitteita, jotka voivat mennä rikki. (Toki setelitkin voi palaa, mutta jos niitä asiallisesti säilytetään, niin riski on kai aika pieni)

Tietokoneiden haavoittuvuuden takia kaiken bittirahan, pitää olla olemassa eli varmistettuna monessa eri paikassa. Eli monen tietokoneen muistissa. Ja kuitenkin kyse on vain yhdestä rahamäärästä, joka lisääntyy ja vähenee sen mukaan, mitä tilin omistaja tililleen tekee: ottoja vai panoja. Ja voihan sinne tilille tehdä panoja muutkin. Ja pankkikin voi lisätä sinne korkoja tai ottaa sieltä velkojen lyhennyksiä tai hoitomaksuja tai suoraveloituksia, joihin asiakas on antanut luvan. Ja entäs jos kaikki tietokoneet hajoavat ja kaikki muistit tyhjenevät esim. ydinräjähdyksen jälkeisen EMP:n takia? Silloin häviää rahatkin. Eli raha on oikeasti tietoa. Tai luottamusta tietoon, tiedon säilymiseen ja tiedon oikeellisuuteen.attomuuteen hetkessä. Loistava järjestelmä.

************************

Kun ostan telkkarin pankkikortilla, miten paljon bittirahaa liikkuu? Ensin raha siirtyy luottokorttifirman tilille, sitten kaupan tilille. Kaupan, luottokorttifirman ja minun pankkini tasaavat myös omat keskiäiset tilinsä. Yhteensä bittiraha siirty siis kuusi kertaa television hinnan verran.

Mitä sitä ennen on tapahtunut? Televisiokauppa on ostanut television tukusta. Ńykyisten kapeiden katteiden aikana kaupan ei kannata pitää rahaa varastossa makaamassa, vaan kauppa on saanut television ostoon luottoa rahoitusyhtiöltä. Raha on siirtynyt rahoitusyhtiöltä kaupalle ja kaupalta tukulle. Kun luottokorttiyhtiö tilittää rahat televisiokaupan tilille, kauppa maksaa rahoitusyhtiön luoton saman tien takaisin. Vastaavasti näiden pankit ovat siirrelleet bittirahoja omien tiliensä välillä. Kuusi siirtoa lisää, yhteensä kaksitoista, eikä television matkaa kaivokselta kotiin vielä olla seurattu kuin tukkurille asti.

 

Rahakolumnin vastineeseen julkaistu vastine

(Alla olevaan keskusteluun en myöskään osallistunut.)

Raha itse asiassa syntyy tyhjästä

Fi­nans­si­alan Finanssialan keskusliiton pääekonomisti Veli-Matti Mattilan mukaan rahasta ja velasta syntyy helposti myyttejä (HS Mielipide 3.12.).

Mattilan kirjoitus osoittaa väitteen todeksi. Hän tyrmäsi Susanne Björkholmin (HS Tiede 30.11.) esittämän käsityksen, että pankin myöntäessä luoton raha syntyy tyhjästä ja vastaavasti katoaa maailmasta, kun laina maksetaan takaisin. Mattilan mukaan taloustieteilijöiden valtavirta näkee asiat eri tavalla. Ikävää, jos näin on.

Rahaa on kolmea lajia: käteistä, pankkitalletuksia ja keskuspankin tileillä olevia pankkien talletuksia eli varantoja. Varantoja pankit käyttävät keskinäiseen rahaliikenteeseensä.

Ihmisten ja useimpien yritysten kannalta varannot ovat kuitenkin kuin Monopoli-pelin leikkirahaa. Me voimme käyttää tavaroiden ja palveluiden ostamiseen ainoastaan käteistä tai pankkitalletuksia. Ylivoimaisesti suurin osa rahasta on pankkitalletuksia, joita Euroopan keskuspankin (EKP) mukaan on euroalueella 17 kertaa enemmän kuin käteistä.

Käteisen pankit ostavat keskuspankilta. Sen sijaan pankkitileille ne synnyttävät rahan tyhjästä. Myöntäessään luoton pankki merkitsee sen kirjanpidossa vastaaviin ja asiakkaan tilille tehtävän talletuksen vastattaviin. Raha on luotu. Asiakkaan maksaessa luoton takaisin käy päinvastoin. Pankki ei siis tarvitse talletuksia ennen kuin se myöntää luottoja. Tilanne muuttuu, mikäli pankki joutuu siirtämään talletuksen toiseen pankkiin käyttäen keskuspankkivarantojaan. Jos varannot laskevat liikaa, pankin maksuvalmius horjuu. Tämän pankki estää esimerkiksi houkuttelemalla talletuksia muista pankeista.

Pankkijärjestelmän kyky luoda rahaa on tunnettu pitkään. Yhdysvalloissa useat johtavat ekonomistit esittivät 80 vuotta sitten järjestelmän korjaamista toimimaan kuten Mattila uskoo sen jo toimivan.

Tä­mä ”C­hi­ca­go Plan” on ol­lut sit­tem­min usei­den vas­taa­vien eh­do­tus­ten poh­ja­na. Erin­omai­sen tie­teel­li­sen ar­tik­ke­lin asias­ta jul­kai­si­vat vuon­na 2012 Kan­sain­vä­li­sen va­luut­ta­ra­has­ton IMF:n eko­no­mis­tit Be­nes ja Kum­hof (löy­tyy ha­ku­sa­noil­la Chi­ca­go Plan Re­vi­si­ted). Pank­ki­jär­jes­tellmän toi­min­nan ja ra­han ym­mär­tä­mi­sek­si suo­sit­te­len ­B­ri­tan­nian kes­kus­pan­kin jul­kai­sua Mo­ney crea­tion in the mo­dern eco­no­my, jo­ka se­lit­tää ­a­sian riit­tä­vän yk­sin­ker­tai­ses­ti.

Ve­li-Mat­ti Ai­rak­si­nen

Ph.D., Es­poo

 

*****************Kommentit****************

Pankkitoiminnan luonnehtiminen rahan lainaamiseksi saati rahan välittämiseksi on harhaanjohtavaa. Jotta jotain voisi lainata tai välittää, se pitäisi olla ensin olemassa. Yhteiskunnallisessa keskustelussa pankkitoimintaa tulisi luonnehtia oikeammin rahan luomiseksi. Myös sanan velka merkitys julkisessa keskustelussa olisi syytä päivittää.

*******************************

Asiahan on esitetty Airaksisen argumentointia vastaavalla tavalla myös Aalto Yliopiston kansantaloustieteen professorin Matti Pohjolan pääsykoekirjanakin toimivassa ‘Taloustieteen oppikirjassa’. Käsittämätöntä ettei näinkin keskeisestä, ja toisaalta melko triviaalista seikasta saada aikaan yhteistä näkemystä.

*******************************

Itse asiassa se ei ole ollenkaan käsittämätöntä, jos huomioi sen, että virheellisen tiedon ylläpitäminen on edellytys sille, että järjestelmän toiminta saa jatkua nykyisenkaltaisena.

Koska niin monet vaikutusvaltaiset ihmiset ovat riippuvaisia pankkien aikaansaamasta tulovirrasta, heille on eduksi se, että enin osa ihmisistä ei tiedä, kuinka pankkijärjestelmä toimii.

Ikävästi voisi epäillä, että Finanssialan keskusliiton pääekonomisti Veli-Matti Mattilan kirjoitus saattoi olla tarkoituksellista misinformaation levittämistä, jolla ylläpidetään finanssialan asemaa. Toivottavasti kyse oli kuitenkin asiantuntemattomuudesta.

*******************************

Jäi vaan minulta ymmärtämättä, että jos pakin ulos antama laina on taseessa Vastaavaa ja asiakkaan pankkiin tekemä talletus on Vastattavaa, niin eikö silloin taseeseen pidä aina tehdä yhtä aikaa yhtäsuuri kirjaus vastaaviin ja vastattaviin eli debet ja kredit puolelle, jotta tase pysyy tasapainossa? Toisin sanoen jos joku tekee pankkiin ns. tukitalletuksen, niin pankki voi heti antaa vastaavan määrän rahaa lainaksi jollekin toiselle asiakkaalle. Mutta jos tukitalletuksen tekijä puuttuu, niin eikö silloin pankki joudu käyttämään varantojaan keskuspankissa, jotta sen oma tase olisi tasapainossa ja vastaisi kirjanpidon yleisiä sääntöjä.

Eikö nämä varannot ole itse asiassa rahaa, jota pankki lainaa tai on lainannut keskuspankilta ottamatta sitä koskaan sieltä pois. Ja uuden rahan luo itse asiassa keskuspankki sen takia, että muut pankit ovat ilmoittaneet sille tarvitsevansa uutta rahaa? Ja jos pankki hoitaa asiansa huonosti, niin keskuspankki ei enää anna sille uutta rahaa. Ja tällöin pankki menee konkurssiin, ja sen asiakkaat menettävät rahansa (tai rahojaan)

Ja keskuspankin korkopolitiikalla pyritään ohjaamaan sitä, miten paljon muut pankit haluavat uutta rahaa? Onko itse asiassa niin, että keskuspankin otto- ja antolainauskorko on sama? Vai tekeekö keskuspankkikin businesta sillä, että sen antolainauskorko on aina hieman korkeampi kuin ottolainauskorko? Ja onko keskuspankin korkean ottolainauskoron tarkoituskin imeä rahaa pois markkinoilta eli hävittää rahaa? Kuka muuten korjaa potin, jos EKP tuottaa voittoa, jaetaanko se jäsenvaltioille asukasluvun suhteessa? Vai siinä suhteessa kuin niiden kansallisia valuuttoja aikanaan muunnettiin euroiksi?

*******************************

Rahan tulisi palvella taloutta vaihdon välineenä. Nyt talous palvelee rahajärjestelmää – ja talouden taas tulisi palvella ihmisiä. Futuurit ja johdannaiset ovat rikos, samoin kun veroparatiisit josta käsin monet finanssilaitokset toimivat. Markkinatalous toimisi paljon paremmin ilman huonon rahajärjestelmän kuristusotetta. Nyt esim. kestävien tuotteiden tekeminen ei voi olla kannattavaa. Kärjistäen voi todeta että rahajärjestelmä terrorisoi maailmantaloutta ja sitä kautta meitä kaikkia.

*******************************

Asia selviää varsin yksinkertaisesti tutustumalla Suomen pankin peruskoululaisille suuntaamaan opetussivustoon: http://www.euro.fi.

“Rahaa syntyy lainatessa

Rahaa syntyy etenkin silloin, kun joku ottaa lainan. Suurin osa rahasta on pankkien velkoja yleisölle. Kun pankki myöntää lainaa, sekä sen velat että saamiset kasvavat. Lainaa myöntävä pankki ottaa asiakkaalta allekirjoituksen velkakirjaan ja merkitsee varoihinsa tämän saamisen. Mutta laina on nostettu vasta, kun sitä vastaava talletus on kirjattu asiakkaan tilille, joten myös pankin velat kasvavat.”

*******************************

Lainanottajan maksulupaus lasketaan kirjanpidossa käyväksi rahaksi eli pankin varoiksi vastaavaa puolella. Lainanottajan tilillä näkyy pankin velka lainanottajalle eli vastattavaa. Tase on kirjanpitosääntöjen mukaisesti tasapainossa kun laina on nostettu lainanottajan tilille ja nuo kirjanpitomerkinnät on tehty.

“Toisin sanoen jos joku tekee pankkiin ns. tukitalletuksen, niin pankki voi heti antaa vastaavan määrän rahaa lainaksi jollekin toiselle asiakkaalle. Mutta jos tukitalletuksen tekijä puuttuu, niin eikö silloin pankki joudu käyttämään varantojaan keskuspankissa jotta sen oma tase olisi tasapainossa ja vastaisi kirjanpidon yleisiä sääntöjä.”

Ei joudu. Liikepankki ei lainaa keskuspankkirahaa eteenpäin. Se luo pankkitalletuksia eli tavallista rahaa. Tämä on tärkeää ymmärtää. Keskuspankkirahaa tarvitaan pankkien välisen rahaliikenteen selvittämisessä. Liikepankki tarvitsee keskuspankkirahaa, jotta se selviytyy esim. asiakkaiden tilisiirroista toisiin pankkeihin. Tämän varmistamiseksi pankeilla on sääntöjen mukaan oltava (tai oikeammin niiden on kyettävä hankkimaan) riittävästi keskuspankkirahaa.

*******************************

“Lainanottajan maksulupaus lasketaan kirjanpidossa käyväksi rahaksi eli pankin varoiksi vastaavaa puolella. Lainanottajan tilillä näkyy pankin velka lainanottajalle eli vastattavaa. Tase on kirjanpitosääntöjen mukaisesti tasapainossa kun laina on nostettu lainanottajan tilille ja nuo kirjanpitomerkinnät on tehty.”

Rahaa siirtyy tililtä toiselle transaktioiden avulla. Siirron tekemiseen tarvitaan juuri tuota “riihikuivaa” rahaa. Voithan tietysti aina kirjanpitoosi tehdä niin monta merkintää kredit- ja debit -puolille, kuin haluat, mutta jos raha ei ole liikkunut, et ole tapahtunut mitään. Kaupanteossa tarvitaan tuo transaktio, eli raha liikkuu tililtä toiselle. Pelkkien velkakirjojen kirjoittaminen ei ole rahan luontia. Puolisot eivät esimerkiksi pysty hukkaamaan omistuksiaan toisilleen pelkällä vekakirjalla. Rahaa on myös siirryttävä tilien välillä. Konkurssitilanteessa vouti ei varmaankaan hyväksyisi moisia kauppoja.

*******************************

Rahan synnyttäminen tyhjästä ei ole lainkaan sairasta tai kieroutunutta, vaan varsin tarpeellinen ilmiö. Ilman rahan synnyttämistä joutuisin vaihtamaan omat tarjolla olevat hyödykkeeni suoraan haluamiini hyödykkeisiin. Jos minulla on tarjota markkinoille ojankaivuuta, ja haluan ostaa lautoja, on miltei mahdotonta löytää yhtä henkilöä kenen kanssa vaihtokaupan voisi tehdä.

Raha syntyy “tyhjästä näin”, otetaan yksinkertainen hypoteettinen esimerkki: minulla ei ole senttiäkään rahaa, ei tilillä eikä käteisenä. Kuitenkin mnulla on omistuksessani 100 hehtaaria metsää. En siis ole varaton, vaan omistukseni myyntiarvo olisi kutakuinkin 265 000 euroa. Maitoa en kuitenkaan saa kaupasta, koska minulla ei ole yhtään rahaa. Liikepankki arvioi metsäni vakuusarvoa, ja antaa sitä vastaan minulle lainaa esimerkiksi 230 000 euroa. Tililleni ilmestyvä raha ei ole olemassa olevaa rahaa, vaan se todellakin synnytetään “tyhjästä”. Rahaa vastaava omaisuus on käsin kosketeltavissa. Niin kauan kuin laina on olemassa, metsäala vastaa sitä rahamäärää. Kun laina on maksettu pois, syntynyt raha häviää markkinoilta, ja metsä on jälleen omaisuutta ilman rahaa.

Terveessä pankkitoiminnassa raha syntyy siis vakuuksia vastaan, vaikkakin “tyhjästä”. Uuden rahan synnyttämisessä vakuuksina voi olla kiinteä omaisuus tai aineeton lisäarvo (kyky tehdä työtä). Liikepankkien tehtävänä on arvioida vakuuksien arvoa ja laskea rahaa liikkeelle. On tosiasia, että liikepankkien toiminnassa tapahtuu ylilyöntejä, tahallisesti ja tahattomasti. Monesti kuulee esitettävän, että ylikuumenemisen välttämiseksi liikepankkien tehtävä rahan synnyttäjänä tulisi siirtää keskuspankille. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että virallisena komiteatyönä tehtävä vakuuksien arviointi ja rahan laskeminen liikkeelle toimisi riittävään tehokkaasti ja dynaamisesti. Toisin sanoen vaikka minulla olisi vakuuskelpoista varallisuutta, en saisi tarvittaessa rahaa sitä vastaavasti käyttööni.

*******************************

Airaksinen jättää kertomatta, että luoton nostamisen yhteydessä luotu raha häviää saman tien kun sitä vastaava talletus nostetaan asiakkaan tililtä. Jos esimerkiksi saan 5000 € lainan moottoripyörän ostoa varten ja nostan käteisenä, lainan nostamisen yhteydessä syntynyt raha eli 5000 euron pankkitalletus häviää. Silloin pankilla on oltava muiden asiakkaiden tallettamina 50 kappaletta 100 € seteleitä. Lisäksi sillä on oltava käteistä tai keskuspankkirahaa 1 % talletuksista (50 €), jos joku tallettajista haluaa tehdä noston.

Rahan luominen tapahtuu siis kun tehdään talletus. Kun pankkiin tallettaa käteistä, pankki saa käteisen ja tallettaja tililleen uutta, pankin luomaa rahaa. Tämä on pankitoiminnan ydin: tallettaja voi edelleen käyttää pankin luomaa rahaa ja pankki voi edelleen lainata käteiset niitä tarvitseville.

Islannissa hallitus kaavailee estävänsä pankkien rahanluonnin kieltämällä normaalit talletustilit.

*******************************

“Lainanottajan maksulupaus lasketaan kirjanpidossa käyväksi rahaksi eli pankin varoiksi vastaavaa puolella. Lainanottajan tilillä näkyy pankin velka lainanottajalle eli vastattavaa. Tase on kirjanpitosääntöjen mukaisesti tasapainossa kun laina on nostettu lainanottajan tilille ja nuo kirjanpitomerkinnät on tehty.”

Ei se voi noin mennä. Toki kirjanpidossa voidaan katsoa käyväksi rahaksi kaikki saatavat, eli ne rahat joita asiakkaat ovat luvanneet maksaa tai joita heiltä voidaan periä jopapakkotoimin elleivät maksa. Mutta sitä omaisuutta on tasapainottamassa pankin omat lupaukset talletusasiakkaille. Heille on luvattu maksaa heidän talletuksensa takaisin heti kun he haluavat. Tai vaikka kyseessä olisi määräaikaistalletus, niin silti pankki on vastuussa, että asiakas saa rahansa takaisin.

Pelkillä kirjanpitomerkinnöillä selvitään, jos otan lainaa, mutta en nosta sitä pois pankista. Tällöin minulla on lainaa, mutta myös yhtä suuri talletus kyseisessä pankissa, Tällaisen rahan korko on kai 0%, koska talletuskorko kattaa lainakoron.

Pankin likviditeetin kannalta helppo tapaus on myös sellainen, jos otan ja nostan asuntolainan ja maksan nostamani rahat asunnon myyjän tilille samassa pankissa. Tällöinhän raha liikkuu saman pankin sisällä tililtä toiselle tilisiirtona. Mutta heti kun asuntonsa myynyt henkilö haluaa nostaa rahat käteisenä tai maksaa omia ostoksiaan tilisiirtona myyjille, joiden pankkitilit ovat toisessa pankissa, se joutuu turvautumaan keskuspankkiin, mikäli asiakkaiden tallettamat rahat eivät riitä.

Sama tilanne on edessä, jos talletusasiakkaat menettävät luottamuksensa kyseisen pankin makukykyyn ja alkavat nostaa rahojaan pois talletustileiltä. Eli kun syntyy ns. talletuspako. Tästäkin pankki selviää ottamalla lainaa keskuspankista. (jos sitä sille annetaan?)

Näin minä sen ymmärrän. Ehkä ymmärrän väärin.

Ainakin mielestäni tilanteen pitäisi olla sellainen, että uutta rahaa luovat vain keskuspankit, mutta toki tavallisten pankkien pyynnöstä.

*******************************

“Rahan synnyttäminen tyhjästä ei ole lainkaan sairasta tai kieroutunutta, vaan varsin tarpeellinen ilmiö.”

En tiedä mihin viittaat tässä, mutta rahan syntyminen tyhjästä taitaa olla itsestäänselvyys jos asiaa pohtii vähän pidemmälle. Nyt käytävässä keskustelussa onkin kysymys siitä kuka ja missä tarkoituksessa käyttämämme rahan luo. No, liikepankithan sen luovat ja voitontavoittelu on tietenkin jo yhtiösääntöjenkin mukaisesti tarkoituksena.

“Monesti kuulee esitettävän, että ylikuumenemisen välttämiseksi liikepankkien tehtävä rahan synnyttäjänä tulisi siirtää keskuspankille. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että virallisena komiteatyönä tehtävä vakuuksien arviointi ja rahan laskeminen liikkeelle toimisi riittävään tehokkaasti ja dynaamisesti. Toisin sanoen vaikka minulla olisi vakuuskelpoista varallisuutta, en saisi tarvittaessa rahaa sitä vastaavasti käyttööni.”

Monesti kuulee esitettävän, että liikepankkitoiminnassa välitetään rahaa niiltä joilla on ylimääräistä, niille joilla on tarve lainata sitä. Kuten tiedämme tämä on kauniistikin sanottuna harhaanjohtavaa. Nykyjärjestelmä ei tietenkään ole minkään luonnolain sanelema vaan sopimus, jota voidaan haluttaessa muuttaa. Liikepankkien rahanluonnille on lukemattomia vaihtoehtoja. Ei ole mikään luonnonlaki, että raha on laskettava liikkeelle korollisina lainoina kvartaalitalouden logiikan mukaisin kannustimin. Tämän keskustelun avannessa kolumnissa kirjoittaja totesi että esim. mainitsemasi kaltainen komitea olisi “tietenkin kaikkea muuta kuin idioottivarma keino. Mutta nykyinen järjestelmä on varmuudella idioottimainen.”

Olen taipuvainen sille kannalle, ettei nykyjärjestelmä ole kovinkaan hyvin onnistunut. Mielestäni aiheesta tulee käydä laaja julkinen keskustelu. Maailman paraskaan päätöksentekojärjestelmä ei voi onnistua, mikäli käsitykset näinkin perustavista asioista ovat täysin virheelliset.

*******************************

5 000 € ei kuitenkaan häviä pankkijärjestelmästä. Esimerkissäsi huomioit vain yhden pankin tekemisiä. “Ulosvirtaus” on aina jonkun toisen “sisäänvirtaus”, ja jos toisetkin pankit myöntävät lainoja – niin kuin todellisuudessa tekevät – niin tästä syntyy myös mahdollisia sisäänvirtauksia sille pankille joka myönsi 5 000 € lainan moottoripyörää varten.

Vaikka pankkien väliset tilisiirrot selvitetään keskuspankkirahalla, niin tämä tapahtuu aina jälkikäteen ja nettoutettuna. Itse asiassa, pankki A voi aluksi rahoittaa tilisiirron toiseen pankkiin B siten, että se velkaantuu kohdepankille B hyvittämällä pankki B:n tiliä pankissa A. Eli samalla tavalla kuin luotiin talletus moottoripyörälainan myöntämisen seurauksena asiakkaalle, luodaan talletus toiselle pankille (syntyy vain uusi pankkienvälinen velkasuhde). Keskuspankkirahaa ei siirtynyt laisinkaan.

Jälkeenpäin, sovitun aikajakson päätyttyä, lasketaan kuinka paljon saamisia pankeilla on keskenään ja jonka summat riippuvat monesta muusta tekijästä kuin yksittäisestä 5 000 € siirrosta. Loppujen lopuksi keskuspankkirahaa, likviditeettiä, tarvitaan vain pieni määrä verrattuna siihen, miten paljon pankkisektori kokonaisuudessaan pystyy luomaan pankkirahaa. Tämän huomaa kun vain viitsii katsoa tilastoja.

*******************************

“En tiedä mihin viittaat tässä, mutta rahan syntyminen tyhjästä taitaa olla itsestäänselvyys”

Mutta yhtä itsestäänselvyys on, että kuka tahansa ei saa tehdä rahaa, vaan rahan luonti pitää olla sillä lailla säännösteltyä, että ennestään olemassaoleva raha ei menetä arvostustaan eli ostovoimaansa. Ainakaan kovin nopeasti. Pieni inflaatio on kansantaloustieteilijöiden piirissä todettu hyväksi asiaksi. Tai ainakin paremmaksi kuin deflaatio eli rahanarvon nousu.

Oikea rahamäärä maailmassa on kai sellainen, että sillä voidaan ostaa kaikki maailman reaaliomaisuus sen oikeasta, käyvästä, vakaasta arvosta. Eli jos ihmiskunnan hyödyllisten aikaansaannosten määrä lisääntyy, niin myös rahan määrän pitäisi lisääntyä samassa suhteessa. Tai hieman enemmän, jolloin omaisuuserän saa ostettua tänä vuonna hieman halvemmalla kuin ensi vuonna. Päinvastainen hintakehitys, että kaikki ostokset kannattaa tehdä vasta tulevaisuudessa, lamaannuttaa taloudellisen toiminnan. Kaikki vaan odottaa aikaa parempaa.

“Päinvastainen hintakehitys, että kaikki ostokset kannattaa tehdä vasta tulevaisuudessa, lamaannuttaa taloudellisen toiminnan. Kaikki vaan odottaa aikaa parempaa.”

*******************************

Mikä mahtaa olla kyseisen deflaatiokriittisen teorian alkuperä / kuka on asian ensimmäistä kertaa esittänyt? Asia todetaan aika ajoin keskusteluissa inflaatiosta/deflaatiosta, mutta väittäisin etteivät ihmiset tosiassa voi lykätä tarpeidensa tyydyttämistä loputtomiin (päivittäistavarat ja vääjäämättömimmän resurssin eli oman elinajan kuluminen) eivätkä välttämättä edes halua lykätä (asia halutaan nyt / sille on tarve nyt). Kyseisessä teoriassa hinnan rooli ostopäätöstä määrittävänä tekijänä tuntuu nostettavan hyvin vahvasti dominoivaan asemaan, ja toisaalta teoria tuntuu vahvalta pelkistykseltä. Pohjaako se ihmisen psykologiaan / mihin? Myös yhtenä esimerkkinä esim. tietokoneissa tapahtuu ‘Mooren lain’ mukaista kehitystä, jonka seurauksena tuotteet halpenevat nopeasti. Mikseivät ihmiset lykkää ostopäätöstään, kun tulevaisuudessa tuotteet saa aina halvemmalla tai vaihtoehtoisesti paremman tuotteen?

 

 

Rahakolumnin vastine Finanssialan Keskusliiton pääekonomistilta

Alla FK:n pääekonomistin vastine ja siihen tulleet kommentit. (En tälläkään kertaa osallistunut itse tuohon keskusteluun, kuten en oman kolumninikaan kohdalla. Tiedoksenne tämä, koska kommenteissa kolumniin epäiltiin, että olin peräti sensuroimassa viestejä.)

Raha ei synny tyhjästä

Su­san­ne Björk­holm kir­joit­ti ko­lum­nin Tie­de-si­vuil­la (HS 30.11.) ot­si­kol­la ”Vel­ka on vält­tä­mät­tö­myys”. Sii­nä hän to­te­si muun muas­sa, et­tä pan­­kil­ta asun­to­lai­naa otet­taes­sa ra­ha syn­tyy tyh­jäs­tä ja et­tä ra­ha ka­toaa maail­mas­ta, kun lai­na mak­se­taan ta­kai­sin. Kos­ka pank­ki pe­rii lai­nas­ta kor­koa, pank­ki ot­taa Björk­hol­min mu­kaan enem­män ra­haa pois ta­lou­des­ta kuin se sin­ne alun pe­rin loi.

Ko­lum­nis­sa to­det­tiin li­säk­si, et­tä val­tiot ovat va­paa­eh­toi­ses­ti an­tau­tu­neet pank­kien ar­moil­le ja et­tä val­tio voi­si omal­la va­luu­tal­la ja kes­kus­pan­kil­la ra­hoit­taa jul­ki­sen sek­to­rin toi­min­nan lai­naa­mi­sen si­jaan.

Ra­has­ta ja ve­las­ta syn­tyy hel­pos­ti myyt­te­jä. Pank­ki­jär­jes­tel­mä toi­mii ta­lou­des­sa vä­lit­tä­jän roo­lis­sa eli se vä­lit­tää ra­hoi­tus­ta yli­jää­mäi­sil­tä ta­lous­yk­si­köil­tä ali­jää­mäi­sil­le. Pan­kit ei­vät siir­rä asiak­kaan ti­lil­le vain yk­kö­siä ja nol­lia, vaan luo­ton­an­toa vas­taan pan­keil­la on muun muas­sa tal­le­tuk­sia ja omia va­ro­ja. Pank­kien kan­nus­ti­mi­na luo­ton­an­nos­sa toi­mi­vat pait­si lii­ke­toi­min­nal­le ase­te­tut tuot­to­­ta­voit­teet myös tiuk­ka sään­te­ly ja vi­ra­no­mais­val­von­ta.

Ko­lum­nis­sa saat­toi näh­dä vai­kut­tei­ta eräi­den tut­ki­joi­den vii­me­ai­kai­sis­ta kir­joi­tuk­sis­ta, jois­sa luo­daan epä­rea­lis­ti­nen ku­va ta­lou­den ja pank­ki­jär­jes­tel­män toi­min­nas­ta. Ky­sei­nen ku­va edus­taa hy­vin mar­gi­naa­lis­ta nä­ke­mys­tä ta­lous­tie­tees­sä. Val­ta­vir­ta nä­kee asiat eri ta­val­la. Tä­mä oli­si pi­tä­nyt eh­dot­to­mas­ti tuo­da esil­le kir­joi­tuk­ses­sa, jo­ka jul­kais­tiin tie­de- ei­kä mie­li­pi­de­si­vul­la.

Ve­li-Mat­ti Mat­ti­la

pää­eko­no­mis­ti

Fi­nans­si­alan kes­kus­liit­to

­

 

 

**************Kommentit**************

Susanne Björkholmin juttu oli tosiaankin kun suoraan Yliopistolehden artikkelista, joka julkaistiin pari kolme vuotta sitten. Silloisessa jutussa oli haastateltu Tuomo Puttosta.

*********************

Mistä se raha sitten tulee? Pääekonomisti ei vastannut omaan otsikkoonsa.

Minäpä vastaan: koska raha ei kasva puussa, syntyy se tyhjästä. Plop!

*********************

EKP, Mario Draghi: “the vast majority of money is issued by private banks”.

https://www.ecb.europa.eu/press/key/date/2015/html/sp151111.en.html

Bank of England: “Whenever a bank makes a loan, it simultaneously creates a matching deposit in the borrower’s bank account, thereby creating new money.”

http://www.bankofengland.co.uk/publications/Documents/quarterlybulletin/2014/qb14q1prereleasemoneycreation.pdf

Suomen Pankki: “Rahaa syntyy etenkin silloin, kun joku ottaa lainan. Suurin osa rahasta on pankkien velkoja yleisölle. Kun pankki myöntää lainaa, sekä sen velat että saamiset kasvavat. Lainaa myöntävä pankki ottaa asiakkaalta allekirjoituksen velkakirjaan ja merkitsee varoihinsa tämän saamisen … Näiden velkojen lisääntyminen on rahan määrän lisääntymistä.”

http://www.euro.fi/fi/lukiot-ja-ammattiopistot/mita-raha-on/raha-on-velkaa/

Bundesbank: “Commercial bank book money is created when a commercial bank grants a loan to or purchases an asset from a non-bank and this non-bank, in return, credits the corresponding amount as a sight deposit.”

https://www.bundesbank.de/Redaktion/EN/Glossareintraege/M/money_creation.html

Laki luottolaitostoiminnasta §5: “Luottolaitostoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa liiketoimintaa, jossa yleisöltä vastaanotetaan takaisinmaksettavia varoja sekä tarjotaan omaan lukuun luottoja tai muuta rahoitusta.” Huom.: ‘omaan lukuun’.

…jne…

Nyt kipin kapin opettelemaan kirjanpidon alkeita, Veli-Matti.

*********************

Toistuvat finanssikriisit ovat antaneet realistisimman kuvan pankkijärjestelmän toiminnasta ja ‘tiukan’ sääntelyn tehosta.

*********************

Tässäpä tyhjentävä kommentti! Tekstistä “saattoi nähdä vaikutteita..” ja “Valtavirta näkee asiat eri tavalla” sen enempää avaamatta mikä tekstissä oli pielessä. Eli pankki toimii kuten alkuperäisessä kolumnissa kerrottiin, mutta se tekee niin valtion valvonnan alla. Entä sitten? En usko että kukaan todella luulee että pankit ovat joku vallan todellinen linnake, joka päättää maan taloudesta salaa.

Mutta Veli-Matti olisi voinut avata tekstissään hieman enemmän näkemiään puutteita.

*********************

Veli-Matti kuuluu niihin jotka ovat unohtaneet päivittää tietonsa rahatalouden mekaniikasta ja toistelee myyttejä. Tämä on pelottavaa kun hän on kuitenkin asemassa jossa hänellä on lähes suora yhteys VM:n.

*********************

Susanne Björkholm on kolumnissaan täysin oikeassa ja pääekonomisti Mattila väärässä. Keskustelun on samantyyppinen kuin pari vuotta sitten kahden nimekkään ekonomistin (NYTimesiin kolumneja kirjoittavan Paul Krugmanin ja ekonomisti Steve Keenin) välillä, NYTimes-lehden sivuilla. Krugman väitti Mattilan tavoin, että pankit eivät luo rahaa, mutta joutui perääntymään kommentteissaan, kun asiantuntijat huomattivat Krugmanin olevan väärässä. Aiheeseen voi perehtyä tarkemmin esim täältä http://positivemoney.org/2012/04/mainstream-economist-discovers-that-banks-create-money-krugman-vs-keen-continued/ . Suosittelen perehtymistä myös ekonomisti Mattilalle, koska on hieman noloa että FK:n pääekonomisti ei ole perusasioista selvillä. Globaaliin pankkikriisinkin siement löytyvät nimenomaan pankkien velkakoneiston ytimestä ja siksi velkojen alaskirjaus on sekä pankeille että yhteiskunnille niin haastava tilanne.

*********************

Ei ihme, jos talous on kuralla, kun alan asiantuntija ei tunne rahajärjestelmän keskeistä piirrettä. Tai ehkä tuntee, mutta yrittää väittää, että se toimii eri tavalla kuin toimii – jolloin herää kysymys, miksi väitteet eivät täsmää todellisuuden kanssa.

*********************

Pääekonomisti, hallelujaa vaan. Ei kai hän tosissaan kuvittele, että moinen harhautus enää menee läpi edes valtavirralle?

Toki se valhe, että taloutemme olisi pelkkää reaalitaloutta ei ole vaikea syöttää, kun kansalaiset on helppo saada vertaamaan kansantaloutta ja pankkijärjestelmää kotitalouksiin.

Nyt reaalitalouden suhde maailman kokonaistalouteen lienee alle yhden prosentin, mutta jo silloin kun reaalitalous muodosti talouden valtaosan, aikansa kapitalisti Henry Ford mainitsi: “on hyvä etteivät kansalaiset tunne raha- ja pankkijärjestelmää, sillä jos he tuntisivat, vallankumous tehtäisiin jo ennen huomisaamua.”

Olisiko Finanssialan Keskusliiton aika päivittää propagandatapansa nykypäivään? Tuollainen avoin lööperi ei näet mene enää läpi. Nykyään taloususkonto vaatii toimiakseen paljon hienovaraisemmat saarnat.

*********************

Onkohan FK:n pääekonomisti edes täysin selvillä modernista rahateoriasta? On stubbimaista vääristestelyä väittää pankkien luotonannon olevan suhteessa pankkien varallisuuteen, jos suhdeluku on 1:25, ts. pankkien antamien luottojen arvo on 25-kertainen määrä pankkien omaan varallisuuteen nähden. Lisäksi näistä talletusvakuuksista iso osa on länsimaisten valtioiden velkakirjoja, joiden arvo nojaa yksinomaan FED:in ja EKP:n lupauksiin.

Täten “pankit luovat rahaa tyhjästä” on merkittävästi totuudenmukaisempi kuin FK:n pääekonomistin kehnosti argumentoima vastaväite.

*********************

Tässä keskustelussa on nyt mennyt sekaisin eri rahan muodot, jotka on tärkeää erottaa toisistaan. Setelirahat, joita pankit eivät voi luoda, ja talletusmuodossa ilmenevät rahat, joiden määrään pankkien toiminta vaikuttaa lisäten ja vähentäen.

Perusesimerkki: A tallettaa tililleen setelirahalla maksaen 1000 euroa. Pankki lainaa B:lle 900 euroa, jotka nostetaan seteleinä. Nyt pankilla on seteleitä 100euroa, B:llä seteleitä 900 euroa, ja A:lla tilillä 1000 euroa. Kokonaisrahamäärä on kasvanut 2000 euroon.

Pankki ei tässä tilanteessa tietenkään voi antaa A:lle talletustaan ulos seteleinä heti, mutta kun asiakkaita on paljon, niin ei käytännössä tule tilannetta, jossa kaikki haluaisivat setelinsä ulos, vaan vain pieni osa seteleistä liikkuu pankista sisään ja ulos.

Pankki ottaa tässä tietoisen riskin, ja jos riski toteutuu, pankin täytyy lainata setelit jostain muualta. Tämä onnistuu niin kauan, kuin pankilla on pääomapuskureita. Muuten pankki joutuu maksamaan siitä kovan hinnan luottamuspulana.

Tällaista rahan määrän kasvamista ja vähenemistä voi pitää “tyhjästä” luomisena jos niin haluaa, mutta siinä ei ole mitään dramaattista. Rahan määrällä on lopulta suhteellisen vähän merkitystä. Eikä mitään sellaista mekanismia ei ole olemassakaan, että korkojen takia ei kaikkia lainoja voisi maksaa takaisin. Tässä sekoitetaan velka ja raha keskenään, ne eivät ole sama asia.

*********************

Ei sekoitu. Yleisö käyttää pääsääntöisesti pankkirahaa maksujen suorittamiseen. Setelit (eräs keskuspankkirahan muoto) on marginaalisessa asemassa. Suomessa palkkoja ei makseta käteisellä. Suuret maksut eivät hoidu käteisellä. Suuria summia käteistä ei noin vain talleteta pankkiin ilman selvitystä rahojen alkuperästä, jne.

Kaikkein olennaisin asia on kuitenkin tämä: käteinen löytää tiensä yleisön haltuun vain ja ainoastaan siten, että jonkun pankkitalletuksista vähennetään vastaava summa. Eli ensin on pankkitalletus (pankkiraha) ja vasta sitten voi käteistä olla yleisön hallussa.

On harhaanjohtavaa kuvailla asiaa niin, että ensin jokin heppu kävelee pankkiin tallettaakseen setelin, koska käytännössä prosessi on kuitenkin päinvastainen.

*********************

Olisi kiinnostavaa ja valaisevaa nähdä ekonomistin kirjoitus neurofysiologiasta. NOT. Susanne B taitaa olla mielestään kaikkien alojen asiantuntija, muttei oo. Hankkisitte hesariin tiedetoimittajaksi jonkun kunnollisen generalistin, kuten Kimmo Pietiläisen. Tiedetoimittajien taso hesarissa on jo pitkään ollut nolo. Hamilolla ei tainnut olla edes akateemista loppututkintoa. Valtakunnan päälehdeltä odottaisi todellakin jotain muuta.

*********************

“On harhaanjohtavaa kuvailla asiaa niin, että ensin jokin heppu kävelee pankkiin tallettaakseen setelin, koska käytännössä prosessi on kuitenkin päinvastainen.”

Ei itseasiassa ole. Kun pankki lainaa rahaa suoraan tilille, tämä on helpoin ymmärtää niin, että nämä setelit on ensin lainattu ulos ja sitten samantien talletettu tilille. Paitsi että seteleitä ei tarvittu ollenkaan, ja juuri tästä syystä pankkiraha on tehokas ja edullinen rahan muoto.

Tämä “tyhjästä tilille luotu raha” on talletus, ja tämän tilirahan pankki voi joko lainata taas edelleen toiselle asiakkaalle TAI antaa seteleinä ulos, muttei molempia. Tällä tavalla pankkiraha moninkertaistuu rahajärjestelmässä, mutta ei rajatta kuten täysin tyhjästä luominen antaisi ymmärtää.

Ymmärrän tietysti, että holtiton velan määrän kasvu on ongelmallista, mutta se on eri asia kuin miten alkuperäisessä artikkelissa annetttin ymmärtää – että pankeilla olisi jonkunlainen erikoislupa painaa rahaa. Pankit eivät saa ns seignorage-hyötyä luomastaan rahasta, toisin kuin keskuspankkirahan luonnissa tapahtuu.

*********************

Ei setelin pyörittäminen tee asiasta helpommin ymmärrettävää. Päinvastoin. Edelleenkin: seteleitä ei tule yleisön haltuun ennen kuin pankkitalletuksista vähennetään vastaava määrä. Monessa maassa käteisen käytöstä ollaan hyvää vauhtia hivuttautumassa pois – esimerkiksi Ruotsissa. Asiaa pitää osata selittää silloinkin, kun käteistä ei enää ole laisinkaan.

Pankeilla nimenomaan on erikoislupa painaa rahaa. Raha = pankkitalletukset, ja vain pankit voivat luoda talletuksia. “Muu kuin luottolaitos ei saa harjoittaa liiketoimintaa, jossa yleisöltä vastaanotetaan takaisinmaksettavia varoja…” (Laki luottolaitostoiminnasta 610/2014 2:2).

Takaisinmaksettavat varat = liiketoiminnassa velaksi otettuja varoja = talletukset… joista ylivoimaisesti suurin osa syntyy pankkien antolainauksen seurauksena, eikä niin, että ihmiset tallettavat seteleitä pankkiin (joskin sekin on mahdollista tehdä). Talletus = sellaisia takaisinmaksettavia varoja, jotka kokonaan tai osittain on korvattava talletussuojarahastosta.

Vaikka pankit luovat talletuksia, eli rahaa, ei tämä tietenkään tarkoita, että voivat luoda rahaa rajattomasti. Kuka niin edes väittää? Ei ainakaan Björkholm.

*********************

Talouskasvu ja velkaantuneisuuden kasvu kulkevat käsikädessä:

Välittääkseen ja luodakseen enemmän velkaa kuin pankkien omavaraisuusaste sallisi, pankkienkin on rahoitettava tai pääomitettava toimintaansa ottamalla keskuspankista lisää velkaa. Pankkitalletukset eivät aina riitä, mutta halutun lisäyksen reserveihinsä rahalaitokset saavat ohjauskorolla velaksi EKP:ltä. – Siis velaksi!

Pankkien kilpailu on nollasummaista velkapeliä, ja pankit myös vastaavat EKP:lta ottamistaan veloista. Jos nimittäin jokin pankin asiakas ei pysty velkojaan maksamaan, on pääoma “hukattu” talouteen, ja pankki joutuu alaskirjaamaan ne tappiokseen. Mutta se jää kuitenkin velkaa yhä keskuspankille EKP:lle. Mahdollisesti tämä on se syy, miksi rahaa ei jaella ihan mielin määrin asiakkaille.